Hertta peli on yksi klassisimmista korttipeleistä, jota on pelattu jo kauan ennen varsinaisen nettipokerin keksimistä niin rahasta kuin ilman rahaakin.
Hertta on tikkipeli, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että pelaajat lyövät vuorollaan kortin ja parhaan kortin saanut voittaa kierroksen ja saa tikin. Hertassa kuitenkin yritetään saada mahdollisimman vähän pisteitä, joten pelaajien tulee välttää herttojen, sekä patarouvan keräämistä.
Hertassa käytetään tavallista 52 kortin pakkaa ässän ollessa normaaliin tapaan pakan suurin kortti. Suurimman kortin laittanut pelaaja ottaakin aina kortit tikin jälkeen itselleen, joka kasvaa pelaajan pistemäärää.
Pelin kulku
Pelin alussa jakaja jakaa kaikille pelaajille 13 korttia. Tämä rajoittaa pelin siten, että sitä pelataan tyypillisesti neljällä pelaajalla. Tämän jälkeen jokainen pelaaja valitsee kädestään kolme korttia, ja antaa ne vasemmalla puolella istuvalle pelaajalle. Tämän jälkeen peli alkaa sen pelaajan vuorolla, jolla on ristikakkonen. Tämän jälkeen jokainen pelaajaa pelaa tikkiin yhden kortin, joka on samaa maata kuin aloittanut kortti, eli tässä tapauksessa risti.
Mikäli pelaajalle ei ole ristiä kädessään, saa hän pelata myös jonkin toisen maan. Edellisen tikin voittanut pelaaja aloittaa seuraavan tikin. Pelin lopuksi pelaajat katsovat keräämiensä tikkien arvot ja laskevat pisteensä. Patarouva on 13 pisteen arvoinen ja jokainen hertta on yhden pisteen arvoinen.
Mikäli pelaaja kerää kaikki hertat ja patarouvan, on tapahtunut niin sanottu puhallus. Tällöin kyseinen pelaaja saa nolla pistettä, ja kaikki muut pelaajat saavat 26 pistettä. Peli loppuu siihen, kun ensimmäinen pelaaja ylittää 100 pistettä vähiten pisteitä keränneen voittaessa pelin.
Älypeliä parhaimmillaan
Hertta onkin ennen kaikkea varsin älyllinen peli, joka perustuu puhtaasti taitoon, ja siihen, että osaa lukea esimerkiksi pokeripelien tapaan vastustajien liikkeitä. Hertassa on ilman muuta hyötyä hyvästä muistista, sekä siitä, että ymmärtää korttipelien lainalaisuuksia. Älyllisenä pelinä hertta sopiikin erittäin hyvin rahapeliksi.
Tyypillisimmässä hertan rahapeliversiossa pelaajan laittavat ennalta sovitun rahamäärän ja pottiin, ja pelin voittanut korjaa koko potin. Toisinaan peliä pelataan myös siten, että peliä pelataan ikään kuin turnausmuotoisena, ja aina eniten pisteitä kerännyt tippuu pelistä pois, kunnes on jäljellä enää kaksi pelaajaa. Voittaja luonnollisesti korjaa koko potin.
Hertan erilaiset versiot
Herttaa pelataan myös useilla eri tavoin. Yhdessä variaatiossa peli käännetään täsmälleen päälaelleen, ja pelin tarkoitus onkin kerätä niin paljon pisteitä kun mahdollista tavoitellen sataa pistettä ensimmäisenä. Pelin tavoitepistemäärä myös vaihtelee pelin eri versioissa. Toisinaan kortteja ei myöskään vaihdeta pelin alussa, vaan peli alkaa suoraan ristikakkosella korttien jaon jälkeen.
Niin sanotussa kahden pelaajan hertassa molemmille pelaajille jaetaan 13 korttia ja loput kortit jäävät pakaksi. Pelaajat ottavat 26 kortin jäljelle jääneestä pakasta uuden kortin aina kun he pelaavat kortin tikkiin. Peli jatkuu näin kunnes kaikki kortit ovat pelattu.
Muuten peli toimii samalla tavalla kuin perinteinen neljän pelaajan hertta. Herttaa voi pelata myös paripelinä, jolloin pisteet lasketaan aina parille yhteisesti. Tässä versiossa puhallus ei kuitenkaan yleensä ole käytössä, sillä peli on tällöin liian helppo.
Luonnollisesti hertasta on olemassa myös kolmen, viiden, kuuden, sekä kahdeksan hengen versiot, jotka eroavat perinteisestä hertasta jonkun verran. Nämä versiot ovat kuitenkin varsin vähän pelattuja, ja pelaajat suosivatkin vahvasti perinteistä herttaa.
Patarouvan monet kasvot
Myös patarouvaan liittyy useita variaatioita. Joissain versioissa patarouvaa ei lasketa ollenkaan ja joissain sen arvo vaihtelee nollan ja viidenkymmenen välillä. Hertta onkin ennen kaikkea äärimmäisen monipuolinen peli, josta löytyy paljon pelattavaa.
Toisinaan herttaa pelataan myös siten, että hertan kuvakortit 10, J, Q, K tuottavat jokainen kaksi pistettä ja herttaässä peräti kolme pistettä. Tällöin puhallus on arvoltaan peräti 32 pistettä. Joissakin versioissa pataässä on arvoltaan neljä pistettä, patakuningas kuusi pistettä ja patarouva kahdeksan pistettä. Tällöin patarouvan merkitys pienenee ja peli muuttuu entistä taktisemmaksi.
